lauantai 31. tammikuuta 2015

Rauhaisaa Odottelua

KIIREINEN TAMMIKUU


Luna on kotosalla viettämässä tiineyden alkua. 
Ja kasvattaja on puolestaan ollut koiratouhujen osalta aika kiireinen, joten Blogi on viettänyt hiljaiseloa. Olemme reissanneet tammikuun kolme ensimmäistä viikonloppua koiranäyttelyiden merkeissä: Virossa, Latviassa ja Suomessa. Ja kun koiria reissuissa on ollut useita ja turkit on tietenkin näyttelyissä oltava Tip Top - niin siihenpä on saanut mukavasti ajan kulumaan. Tosin ei onneksi turhaan ole sakset "nipsineet" sieltä ja täältä ja fööni suhissut aamun aikaisina tunteina :)

 Kuvia syksyltä kun kävimme tutustumassa Ofaan.


Ultran aika lähestyy - Enää kaksi yötä!!!
Luna on viime viikolla kieltäytynyt syömästä ja on selvästi hiukan huonovointinen ja Se LUPAA HYVÄÄ. Näin ultran aikoihin kohtu hiukan kääntyilee ja aiheuttaa pahonolontunnetta, joten Peukut on pystyssä, että maanantain ultra varmistaa sen mitä me Kuvittelemme jo tietävämme <3

Sitten olisi Lunalla vielä pari viikkoa kotiaikaa, ennen kuin koittaa muuton hetki tänne kasvattajan luokse. Blogikin alkaa päivittymään tiheämmin, kun saamme mukaan myös kuvia ja tunnelmia Lunan voinnista. Mutta maltetaan nyt vielä hetki.....

Pentueesta on  mukavasti alustavia kyselyitä, mutta pentujen määrää tai sukupuolia emme voi tietenkään tietää ennen kuin pennut syntyvät. Myös ensi viikkojen kehityksen normaali eteneminen on edessä, ennen kuin kenellekään voi varmuudella pentua luvata. 
Pentueesta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Minuun, 
Tarja p. 044 208 6339 tai kennel.daryas@gmail.com





lauantai 3. tammikuuta 2015

TERVETULOA!


Blogi on avattu ja ensimmäiseksi työstön alla on Blogin ulkoasu.
Tämän Blogin värimaailmaan on Idea saatu Lunan Omistajan lempiväreistä :)
Sisällön kimppuun sitten seuraavaksi!



Edellisen pentueemme viime talviset tassunjäljet odottavat jatkoa ;)

Tänään 3.1.2015 Luna on vihdoin astutettu ja tämän Blogin kautta pääsee jatkossa seuraamaan seuraavan
Darya´s kääpiösnautseri -pentue Projektin edistymistä.
Vanhempien esittelyt tulossa seuraavaksi.