tiistai 3. maaliskuuta 2015

Odottavan aika ON PITKÄ

MITEN SE ON NOIN RAUHALLINEN...



Eikö Luna voisi jo olla levoton -uudestaan...

Sunnuntaina Luna hiukan petaili ja hengitys muuttui lepäillessä näkymään todella selkeästi ja ojenteli kopassa itseään samanmoiseen asentoon, kun äitikoirat tuppaavat tekemään silloin kun sisäpuolella on supistusmaisia tuntemuksia ja Tietenkin ajatuksissa oli että Yes nyt se alkaa!!

Tämän rauhallisemmin ei enää voi olla :D
Lämmötkin käväisivät 37,1 ssä, joten jospa lämmönlasku ennen synnytyksen käynnistymistäkin olisi jo täällä... Mutta ei, EI Vielä. Tosin Lunalla ja Pennuilla ei ole vielä mikään kiire, vuorokausien mukaan on vielä n viikon verran turvallista aikaa pentujen köllötellä kohdun lämmössä - MUTTA kun tällä kasvattajalla on reissua viikonlopulle eikä millään Haluaisi jättää mahdollista synnytystapahtumaa toisten harteille... Siksi tämä syntykää jo, ei hetken päästä vaan Nyt Heti -kuvio...

Kuvia tältä päivältä vuorokausi 59...


Voihan Valas... synnytä jo, niin Heti Helpottaa!!


Metsäily hetki

Mitä toiset edellä... sitä Luna perässä..

Kyllä se on Hullu, viikonloppuna käveli kiltisti tuolta "ojan pohjalta", joo ei ollut ihan näin sulaa vielä silloin, MUTTA nyt sitten päättää lähteä liikenteeseen vauhdilla ja Hypätä näistä ojista yli.... APUVA - SANON VAAN!

Maha Etenee...

Ei todellakaan ole mikään Pieni Massu - Kyllähän tuosta nyt kuka vaan haluaa Nopeasti eroon päästä?!?

Enemmän mahaa kuin muuta :D


Jatkamme Kuunnellen jokaista Voimakkaamman Kuuloista Hengitystä ja Havahtuen pieneenkin "levottomuuteen". Yöt kasvattaja saa nukkua pätkissä, Mamman tila pitää tarkistaa ja silti aina herätessä on ensimmäisenä ajatus: "Ollaanhan siellä edelleen Rauhallisena ja yhdessä koossa!" Vaikka mieli tekisi jo kuulla pientä vikinää ja tuoksutella pentusten pehmeää tuoksua...
Ja painoa jo Hurjat 8,2kg... Nyt ylitetty virstanpylväs - painoa tullut lisää enemmän kuin puolet Lunan lähtöpainosta!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti