keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Pentuja Pentuja Pentuja

HEI ÄITI!!



PENNUT SYNTYIVÄT 7.3.2015,
Tarjan päivänä :)


Perjantai päivän lämmöt jatkoivat alhaalla olemista, pienet kävelyhetket ulkona saivat lämmön laskemaan aina hitusen lisää. Nyt kotijoukot vain odottelivat supistusten ilmaantumista näkyviksi ja lämmön nousuun lähtemistä. Välillä ensimmäinen pentu on tupsahtanut maailmaan jo ensimmäisistä supistuksista, jolloin lämpökään ei ole vielä lähtenyt kunnolla nousemaan kohti normaalia, joten nyt Luna sai olla koko ajan valvovan silmäparin alla. Kiitos Vesa <3

Vasta illalla klo 23.00 aikaan ilmestyivät Supistukset, juuri kun Itse olin päässyt perille Vilnaan. Kätilö hälytettiin paikalle ja Hän ehtikin hyvissä ajoin vahtaamaan Lunan olotilan etenemistä Työntövaiheeseen.
Ennen puoltayötä synnytysalustalle tuli nesteitä, joko tulppa tai sitten ensimmäisen pennun vedet??? Pentua ei näy eikä kuulu, joten toiveissa on että kyseessä olisi vain tulpan tuleminen.

Luna jatkaa työntövaihetta, ponnisteluja vuorotellen lepovaiheen ja torkkumisen kanssa. Tila ei kuitenkaan yön aikana etene toivotusti ja kun aikaisin aamusella eläinlääkärimme Hannan kanssa (joka tietenkin myös juuri tänä viikonloppuna on poissa Suomesta) konsultoimme puhelimitse tilannetta, niin hetken aikaa vielä tilannetta seurataan ja Lunaa ulkoilutetaan ja polttoja yritetään mm näin vahvistaa. Tämä viekin synnytystä eteenpäin ja polttojen myötä esiin tulee yksi takajalka ja häntä... Valitettavasti illan vedet siis todennäköisesti olikin pennun sikiönesteet :( Joten ensimmäinen pentu on oletettavasti jo menehtynyt.
Yrityksistä huolimatta pentua ei saada syntymään, joten on aika turvautua eläinlääkärin apuun.
Luna voi edelleen hyvin ja on reipas, joten siltä osin Kaikki on hyvin. Minä laittelen viestejä kotia, Hannalle sekä Lunan kotiväelle ja samalla laitan näyttelykuntoon 6:tta kääpiösnautseria ja huokailen ja stressaan....

Vantaan kunnallisessa eläinlääkärissä Ell saa ensimmäisen pennun syntymään luonnollista kautta. Pentu on 250g narttu, ulkoisesti täysin ok, mutta menehtynyt, ei kuitenkaan vielä kangistunut? Joten milloin pentu on menehtynyt, sitä on vaikea arvioida. Ell kanssa puhelimessa keskustellessa päätämme jatkaa synnytystä vielä luonnollisesti, Lunan annetaan hetken levätä ja saada nesteytystä. Poltot saapuvat ja seuraavan pennun pussi saapuu esille. MUTTA synnytys ei etene, ell edelleen odottaa kun jo otan puhelimen kauniiseen käteen ja soitan kertoakseni mielipiteeni siitä miten tilannetta jatketaan eli nyt olisi jo aika lopettaa odottaminen, kun kaikki synnytyksen vaiheet on odotettu mahdollisimman viimeiseen hetkeen asti ja emä alkaa varmasti olemaan jo väsynyt.  Luna kuitenkin on edelleen aivan voimissaan, joten Pakko on olla jotain ns vialla, kun asiat ei etene sillä voimalla kuin pitäisi. Ja enpä ollut väärässä!
Ell alkaa olla kanssani samaa mieltä ja Lunan valmistelu Keisarinleikkaukseen alkaa.
Pentu, joka oli seuraavana syntymisvuorossa on epämuodostunut, kehitykseltään kesken jäänyt sikiö... Eiköhän syy synnytyksen hitaaseen etenemiseen selvinnyt tästä. Ell käytti tästä sikiöstä nimitystä Anasarka, googlettamalla ei asiasta hirmuisesti tietoa löydy. Sikiöstä on olemassa kuva, mutten viitsi sitä tänne blogiin laittaa. Jos kasvattajakollegat haluavat kuvan nähdä, niin voin toki sen yksärinä lähettää. Sinänsä en itse näe kuvan sikiössä mitään "ikävää", mutta herkempien ihmisten silmälle se voi olla liian rankka, itse olen jo kaikenlaista nähnyt...

Kohdun kätköistä löytyi vielä kolme TÄYDELLISTÄ PENTUA!!!
Uros   220g
Narttu 225g
Narttu 220g

Kiitos Vesalle, joka Rohkeana Miehenä avusti Ensimmäistä kertaa Keisarinleikkauksessa, taustavoimina on saanut olla jo aiemminkin, mutta silloin Hän "säästyi" vielä hihojen käärimiseltä :D

Luna jää vielä Vesan kanssa ell luokse seurantaan, jotta ensimmäiset hetket leikkauksesta toipumisessa sujuisivat Parhaimmalla mahdollisella tavalla. Kotosalla Mummi on hoitamassa lapsia ja muuta koiralaumaa, joten hätää siltäkään osalta ei ole. Suurin stressaaja olen varmasti Minä, kun en ole paikalla... Ja tietenkin Lunan kotiväki, joka jännittää osaltaan Lunan sekä kolmen pentusen yhteisen alun ensimmäisten hetkien sujumista.

Kaikki sujuu Hienosti ja vihdoin Tuore pentue pääsee lähtemään kotiin oman pentukopan turvaan <3 Lunalla ensimmäinen päivä keisarinleikkauksen jälkeen menee tokkurassa, mutta jo sunnuntai aamusta on Äidin ominaisuudet Hereillä.
Maidon laskeutuminen vie usein ensisynnyttäjillä aikansa ja etenkin, jos on jouduttu turvautumaan keisarinleikkaukseen. Pennut saivat näin hieman äidinmaidonkorviketta lauantaina ja la-su yön aikana. Sunnuntain puolella painot kuitenkin alkavat nousta jo siihen tahtiin, että Vesan kanssa puhelimitse päätämme puolen päivän aikaan lopettaa korvikkeen antamisen ja katsoa jatkuuko pentujen painonnousu edelleen. JUU, ei tarvitse enää korviketta SITTEN Syötellä :D Mamman maidontuotanto on lähtenyt Käyntiin Erinomaisesti.

Kotiin päästyäni Ensimmäiseksi kunnolliselle pesulle, Reissun "pölyt" pois ja sitten pentuja tuoksuttelemaan ja tutkimaan JA KUVIA KUVIA KUVIA!!

Kuvissa pennut 1 vrk ikäisinä <3 <3 <3

Äiti & Tytär

Koko kolmikko, vauhdikkaina jo heti ensi hetkestä lähtien!



Ollaan aikas samankokoisia

Oman mamman lähellä ja omassa kopassa on kovin Turvallista kelliä


Yhdessä tutkimme pentua :D

Siinä ne mun Mötkylät nyt on :D

Äiti alkaa heräilemään myös pentujen hoitoon.

Pesun aika!

Ja sitten Maitobaarin kimppuun.

Masut pullollaan = tyytyväiset Pennut


Pentujen Tuoksu, Imemisen Äänet ja Tuhina <3 Äitikoiran levollinen olo <3


Pentujen toisen yön jälkeen on näky :) Mamma on vähän petaillut. Kääpiösnautsereiden kanssa olen havainnut, että ennen synnytystä petailu on aika vähäistä, mutta synnytyksen jälkeen on Hyvä laittaa Kotia Kuntoon!



Pennuilla ikää 3 vuorokautta ja Tiistain myötä alkaa Pennut olemaan Äitikoiran toimesta niin puhtoisia, että Kasvattajalle ei enää jää mitään "tehtävää". Painot nousee ja pesut hoidetaan - Lunalle TÄYSI KYMPPI!!



Meidän PullaPennut rivissä!!

Yhdessä on Hyvä Kelliä Masut täynnä Maitoa.

Eikös olekin Hieno Kasa ;)

Luna viihtyy Erinomaisesti Pentukopassa ja se näkyy pentujen Masujen kokona :D

Lunan palautuminen Leikkauksesta on sujunut Todella hyvin, kipulääkkeet on jätetty jo pois ja ulkona Luna olisi valmis jo vaikka kuinka pitkille kävelyille. Liikkuminen on Energisen reipasta ja kivuttoman näköistä. Järkevänä tyttönä -pomppivainen koira- kuitenkin pysyttelee selkeästi vielä maanpinnan tasolla.
Mistään Luna ei stressaa, Lapset saa touhuta ja olla ihan pentukopan läheisyydessäkin samoin Liisin oleminen samassa tilassa on täysin OK. Mutta jos joku muu koira livistää ylös, niin se kyllä saa vastaansa matalan murinan - Pentulaan ei ole Asiattomilla mitään Asiaa!


Pennut ovat 4 vuorokauden ikäisiä ja jos muutama "passikuva" pienistä. Ihanat pennuhaukotukset ovat saapuneet :D




Luna on saaanut sopusuhtaiset mittansa takaisin.





Ja sitten Koittaa SE SUURI ja odotettu Hetki - Elsa pääsee osallistumaan Pentujen Hoitoon, voitte arvata miten TÄTÄ on Odotettu.



Tietenkin myös Luna saa silitystä, kun on "Niin hieno Äiti


Siisti leikkaushaava

Aina EI voi JAKSAA Syödä, tuumaa Herra Vihreä ;)

Pienen Tytön ONNEN HETKI, ensimmäistä kertaa sai ottaa Pennun Syliin<3

Ja suukottelusta ei tule loppua, Se on varma juttu. Elsa on aivan myyty Pentuihin.

MAHA


Ja tämän verran ME painamme 4 vrk ikäisinä!!







Neiti Liila


:D MAHA :D


Neiti Pinkki



Toinen :D MAHA :D


Herra Vihreä



:D MAHA :D Nro Kolme







Energistä Porukkaa!


Mutta AINA Ei vaan JAKSA Syödä!!
4 päivän ikäisenä olen Kyllä Mielestäni jo Aika iso, Tässä Äidin Tassun päällä..

Jos taas kuitenkin Syötäisiin vähän?

En voi sille mitään, mutta nämä 4vrk lapset Tuntuvat niin Kovin suurilta tuossa Mammansa jalkojen välissä... Super Maitoa Syövät!!

Rentoilua ja Kasvun Aikaa...

Äidin Turvallisessa Kainalossa.



Kolmen Kopla <3 <3 <3

Välillä vähän omilla Teilläänkin!

Anturat Alkavat saada väriä pohjiinsa.


Pennut alkavat Löytää UUSIA Uni asentoja :D
Ikää Hurjat 5 vuorokautta.



Yhtä Leviä kuin Pitkäkin?!?!

Mamman päälle voi jo kiivetäkin :D

Päiväkävelyn aika, Tuo maha vain ottaa Hieman vastaan??

Toinenkin Mahaliikkuja....

Näitä on kyllä vaikea saada pysymään Aloillaan - hetkeäkään...


Kun ikää on jo 6 vuorokautta niin Maitobaarissakin Osataan jo syödä siistissä rivissä.


Nuori Kepo-Herra seurailee tilannetta Hiukan kauempaa ja Tarkastaa mieluummin, että tekniset välineet ovat kunnossa!

Äiti Katso KATSO!!! Tassut ovat muuttuneet Mustiksi. Kety tarkkana :D

Ja välillä syömään!


ENSIMMÄISEN VIIKON PAINOT (aamu)


PÄIVÄ                          Vihreä                                Pinkki                               Liila
syntymäpaino                  220                                     225                                 220
1vrk                                 215                                     230                                 230
2 vrk                                300                                     285                                 290
3 vrk                                330                                     320                                 330
4 vrk                                375                                     385                                 375
5 vrk                                420                                     420                                 400
6 vrk                                460                                     460                                 445



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti